Sisäänkirjautuminen

Tunnus

Salasana

Huom! Klikkaamalla "Kirjaudu sisään" alta hyväksyt verkkosivuston yleiset käyttöehdot.

Valikoituja kirjan teemoja

’Freeter’, elämää opiskeleva nuori

On esitetty arvioita, että japanilaisten nuorten työkäyttäytymisen uusi trendi saattaa muuttaa kansakunnan lopullisesti. Tällä tarkoitetaan nuorten uusia asenteita ja muodikkaana pitämää tapaa opiskella elämää. Japanissa näistä nuorista käytetään freeter termiä. Sillä tarkoitetaan loppututkinnon suorittanutta, 1534 vuotiasta, tilapäis tai osaaikatyössä olevaa henkilöä, joka ei enää opiskele. Freeter yleensä kyllästyy nopeasti saamaansa pysyvään työpaikkaan ja ryhtyy kokeilemaan työn murheista vapaampaa elämää. Freetereitä oli tehtyjen arvioiden mukaan noin 2,5 miljoonaa vuonna 2005. Koulutuksensa päättäneistä nuorista suuri osa sanoutuu nykyään irti työpaikastaan kolmen ensimmäisen vuoden aikana: keskikoulun suorittaneista 70 , lukion päättäneistä 50 ja akateemisen loppututkinnon suorittaneistakin 30 .
Sivut 119, 133134
Lue lisää

Tyynenmeren alueen vuosisata

Itä-Aasian maiden, erityisesti Kiinan tarjoamista suurista mahdollisuuksista puhuttiin 1990-luvulla paljon Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Maailmanpankki julkaisi 1993 erittäin optimistisen raportin globaalin talouden näkymistä ja Itä-Aasian kehitysmaista. Siinä ennustettiin Kiinan, Taiwanin ja Hongkongin yhteenlasketun bruttokansantuotteen nousevan 9 800 mrd dollariin vuonna 2002. Se olisi tehnyt "Kiinan talousalueesta" maailman suurimman. Raportissa hehkutettiin kiitosta Itä-Aasian talousalueelle. Sen nähtiin saavuttaneen vakaan aseman maailmantalouden kasvukeskuksena. Tämä kuulosti kauniilta musiikilta Kiinan johdon korvissa, koska aikaisemmat puheet Japanin johtoasemasta Itä-Aasian kasvukeskuksessa muuttuivat nyt arvioissa Kiinan mahtiaseman aikakaudeksi. Maailman huomio kääntyikin Itä-Aasiaan ja erityisesti Kiinaan. Ihmiset uskoivat 21. vuosisadan muodostuvan "Tyynenmeren alueen vuosisadaksi".
Lue lisää
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään