Työsuhdekäytännön menetelmät

Työsuhteissa sovelletut "japanilaiset" menettelytavat eivät ole järjestelmään kiinteästi kuuluvia institutionaalisia piirteitä, joista olisi määräyksiä esimerkiksi lainsäädännössä. Ne kuvaavat yleensä vain käytännön toimintatapoja. Feodalismin ajoilta peräisin oleva pitkäaikaisten työsuhteiden perinne alkoi kehittyä Japanin raskaan teollisuuden piirissä 1920-luvulla.
1900-luvun alusta lähtien virkamiehiä koskenut, virkaikään perustuva palkkajärjestelmä otettiin ammattiyhdistysliikkeen vaatimuksesta yleiseen käyttöön toisen maailmansodan jälkeen. Nämä erityispiirteet eivät ole kuitenkaan tyypillisiä vain Japanille eikä niitä edes sovelleta Japanin koko työllisyysjärjestelmässä. Yritykset ovat lisänneet "tyypillisiin" menettelytapoihin itselleen sopivaa joustavuutta. Tällaisia ovat palkan nostaminen ja uralla etenemisen nopeuttaminen työntekijän osoittaman taidon ja kyvykkyyden perusteella.Sivut 117-118