Markkinaympäristön uusi tilanne

Nykyisellä informaation aikakaudella maailmasta on tullut suuri sulatusuuni, jossa kansojen väliset raja-aidat madaltuvat ja jopa häviävät ja teollisuuden rakenteet murenevat. Tietoverkot leviävät räjähdysmäisellä nopeudella. Itse asiassa tiedonkulunkin alalla on jo alkanut näkyä alkuräjähdyksen kaltaisia vaikutuksia. Monet ihmiset tuntevat itsensä neuvottomiksi, koska he eivät näe, mihin edessä olevan kehityksen tie on johtava. Menestyksensä turvaamiseksi ihmisten tulee kuitenkin olla riittävän rohkeita rientääkseen eteenpäin uudella valtatiellä, joka vie heidät kotipiiristä avautuvaan ja yhä läheisemmäksi tulevaan maailmaan.
Japani on sodanjälkeisinä vuosikymmeninä kokenut suurenmoisen taloudellisen kasvun ja ennen näkemättömän hyvinvoinnin lisääntymisen. Se on saavuttanut joidenkin tuotteiden maailmankaupassa dominoivan aseman, mutta parhaimmillaankin sen kasvumahdollisuudet jatkossa näyttävät keskinkertaisilta. Sen hyvinvoinnin tasoa on vaikea ylläpitää ikääntyvässä yhteiskunnassa, jossa sukupuolten välisen tasa-arvon nimissä on kehittynyt uusi, itsekäs ihmislaji, joka ei enää välitä huolehtia jälkikasvustaan. Japanin ulkomaankaupan asemaa on alkanut uhata Kiinan ja Korean talouksien kasvu. Myös ulko- ja turvallisuus-politiikan aloilla Japanin on ratkaistava eräitä vaikeita ja herkkiä kysymyksiä. Kaiken tämän johdosta monet japanilaiset tuntevat eräänlaista epävarmuutta tulevaisuudestaan alkaneella 21. vuosisadalla.Sivut 237-238, 344