Kiina Japanin sijoitusten kohdemaana

Japanin suora sijoitustoiminta ulkomaille alkoi muita teollisuusmaita myöhemmin. Aluksi Japanin suorat sijoitukset painottuivat voimakkaasti Yhdysvaltoihin. Yleensä yli 40 % näistä sijoituksista tehtiin Yhdysvaltoihin. Aasian maat edustivat ennen valuuttakriisinsä alkamista yli viidennestä näistä sijoituksista. Euroopan maiden osuus oli hieman sitä pienempi. Vuoden 1998 jälkeen Japanin suorat ulkomaiset sijoitukset ovat voimakkaasti siirtyneet Yhdysvalloista Eurooppaan. Aktiivisen sijoitustoiminnan kasvu Eurooppaan aiheutui mm. Euroopan rahaliitosta odotetuista eduista.
Kiina oli 1990-luvulla Yhdysvaltain jälkeen Japanin toiseksi suurin suorien sijoitusten kohdemaa. Kiinalle puolestaan Japani on ollut sen suurin ulkomaisen pääoman, sijoitusten ja kehitysluottojen lähde. Vuonna 2003 Kiina ohitti Yhdysvallat maailman suurimpana (54 mrd USD) ulkomaisten sijoitusten kohdemaana. Kiinaan kumuloituneet ulkomaiset sijoitukset arvioitiin vuonna 2005 noin 632 mrd dollariksi. Suuryritysten johtajille ja muille asiantuntijoille vuonna 2005 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan Kiina oli kiinnostavin suorien sijoitusten kohdemaa (87 %). Intia (42 %) hätyytteli Yhdysvaltain (51 %) kakkostilaa.Sivu 298