Deflaation vaikutukset

Deflaatio on inflaation vastakkaisilmiö. Täysin puhjennut deflaatio edellyttää itsepintaisesti jatkuvaa yleisen hintatason alenemista. Japanin keskuspankki on määritellyt sen "laajaksi ja pitkään jatkuvaksi hintojen alenemiseksi". Kansainvälinen valuuttarahasto, IMF, edellyttää lisäksi termin käyttämiseltä, että hintojen aleneminen on jatkunut vähintään kaksi vuotta.
Deflaatio saattaa ilmetä kysynnän romahtamisena ja sitkeästi jatkuvana supistumisena, joten tuottajien on jatkuvasti alennettava hintojaan saadakseen tuotteilleen ostajia. Deflaatiopaineita syntyy myös tarjontapuolella, kun esimerkiksi teknologian kehitys johtaa voimakkaaseen liikakapasiteettiin ja ylitarjontaan. Lievä ja väliaikainen deflaatio voi johtua myös tarjontapuolen merkittävistä parannuksista tai sen aiheuttaa tuontihintojen aleneminen. Tällöin talouskehitys voi jatkua vahvana ja omaisuusarvot jopa nousta.Deflaation vaikutukset ovat paljolti samanlaisia kuin talouslamalla, työttömyyden kasvulla ja rahoituspaineilla. Voimakkaan deflaation aiheuttama taantuma saattaa erota ainakin siinä suhteessa "normaalista" taantumasta, että se voi johtaa korkotason laskemiseen nollatasolle tai ainakin lähelle nollaa. Sitä alemmalle tasolle korkoa ei voida laskea, sillä ihmiset eivät hyväksyisi negatiivista nimellistä korkotasoa, koska he voisivat säilyttää varojaan käteisenä...Sivut 176, 196, 214, 368