Aasialaistumisen trendi

Yhteiskunnan nykyisten radikaalien muutosten ilmapiirissä on vaikeata ennustaa elinympäristömme olosuhteita edes 10 vuoden aikavälillä. Voimme kuitenkin olettaa, että tieteen ja teknologian valtaisa kehitys jatkuu ja vahvistuu.
Ihmiskunta jatkaa luonnon hyväksikäyttöä ja sen alistamista valtaansa. Siten voimme joko tehdä elämämme miellyttävämmäksi tai jatkaa elinympäristömme tuhoamista. Kehitys saattaa luoda myös uusia, toistaiseksi tuntemattomia maiden ja alueiden välisiä hankauksia ja konflikteja. Globalisoitumisprosessi kuitenkin jatkuu ja maiden keskinäinen riippuvuus toisistaan syvenee. Monet tekijät vaikuttavat globalisoitumiskehityksen nopeutumiseen. Tärkeitä tekijöitä ovat Internetin ja muiden tietotekniikan muotojen yleistyminen, kansainvälisten yhteyksien kustannusten nopea aleneminen sekä television satelliittikanavien lisääntyminen. Japanilaiset ovat osaltaan nähneet globalisoitumisen merkitsevän todennäköisesti myös "aasialaistumisen" kasvavaa ja vahvistuvaa trendiä...Sivu 354