Jakelujärjestelmä

Muihin teollisuusmaihin verrattuna Japanin jakelujärjestelmä oli aikaisemmin hyvin tiukasti viranomaisten valvonnassa. Tärkein rajoitus koski suurten kauppojen (yli 1500 m2) perustamislupaa ja tällaisten myymälöiden aukioloaikoja. Suuria myymälöitä koskevaa lakia on liberalisoitu useaan otteeseen. Aikaisemmin oli erittäin hankalaa perustaa suuria myymälöitä, koska niiden rakentamiseen täytyi hankkia lupa myös lähistöllä toimivilta kilpailijoilta. Määräysten lieventäminen on saanut aikaan suurten myymälöiden ja myös ulkomaalaisten omistamien vähittäiskauppojen määrän näkyvän lisääntymisen. Talousneuvoston suositusten mukaisesti ryhdyttiin poistamaan tai lieventämään jakelusektorin kuljetusten kilpailua rajoittavia säännöksiä. Neuvoston esityksestä on poistettu alalle pääsyä ja hintojen sääntelyä koskevia määräyksiä.
Sivu 263

Valikoituja kirjan teemoja

Kiina globaalin deflaation viejänä

Deflaatiosta keskusteltaessa on puhuttu paljon Kiinasta. Business Week ja The Economist ovat globaalista deflaatiosta kirjoittaessaan maininneet erityisesti Kiinan halpojen tuotteiden viejämaana ja deflaation levittäjänä. Pankkiiriliike Morgan Stanleyn pääekonomisti Stephen Roach on syyttänyt Kiinaa globaalin deflaatiovaaran aiheuttamisesta. Kiinan talous onkin näytellyt hyvin merkittävää osaa hintatason muodostumisessa teollisuustuotteiden maailmanmarkkinoilla. Kiinasta tuli vuonna 2003 maailman neljänneksi suurin vientimaa... Maan talous on viime vuosina kasvanut noin 9-10 %:n vauhdilla. Kiinan tuotannon on arvioitu kuluneen 5-vuotiskauden aikana painaneen maailman teollisuustuotteiden hintatasoa alaspäin 7 % ja vähittäishintoja 10 %. Kiinan talouden deflatorisia vaikutuksia lisää hallituksen politiikalla synnytetty suuri ylikapasiteetti monilla tuotannon sektoreilla.
Lue lisää
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään