Perusnäkemyksiä muutostarpeesta

1990-luvulle saakka japanilaiset olivat tyytyväisiä olosuhteisiinsa ja jopa ylpeitä saavutuksistaan. He iloitsivat vauraudestaan ja tasa-arvoisesta elintasostaan. Japanin yhteiskunta oli toiminut hyvin. Siinä ei nähty kovin paljon muutosten tarpeita.
Maailma on sittemmin muuttunut. Toisen maailmansodan päättymisen 50-vuotistilaisuuksissa kiinnitettiin runsaasti huomiota Japanin sosiaalisen ja taloudellisen järjestelmän "uupumiseen". Taloudellisen kasvupotentiaalin aleneminen antoi aiheen huoleen. Japani muuttui 1990-luvulla nopeasti osaksi integroituvaa maailmaa. Globalisaatio, teknologia ja nopeutunut tiedonkulku muuttivat olosuhteet sellaisiksi, ettei Japanin menestyminen enää voinut jatkua entisin menetelmin.Uudessa tilanteessa vanhentunut järjestelmä vaikeuttaa ongelmista selviämistä. Se on monien mielestä muuttunut eräänlaiseksi kehityksen riippakiveksi. Japanissa erityisesti teollisuusjohtajat ovat korostaneet, että Japanin järjestelmä muodostaa esteen vastaiselle kehitykselle. Sen vuoksi he ovat vaatineet siihen suuria ja nopeita muutoksia. Myös Japanin taloudellisten järjestöjen liitto, Keidanren, esitti selkeitä vaatimuksia, että viime vuosikymmenien monien japanilaisten menetelmien ja kaiken kansallismielisen protektionismin on nyt väistyttävä.Sivut 222-223